Sivut

Eija

Suomenhevostamma Nyytin Lauha
Suomenhevosten Kummajaiset 2012
Kuva (c) Maiju Karonen / www.maaijun.kuvat.fi

Pähkinänkuoressa

Syntynyt 25.06.1994, horoskooppimerkki rapu.
Kasvanut hevosperheessä, aloittanut ratsastustunnit 7-vuotiaana.
Kilpaillut harjoitus- ja seuratasolla este- ja kouluratsastuksessa, sekä valjakkoajossa.
Urjalan Hevosurheilijoiden koulumestaruus hopeaa ja estemestaruus kultaa suomenhevostamma Nyytin Lauhalla vuonna 2012.

Shetlanninponiruuna V.V. Saku

Hevoshistoria

Olen hevosperheestä, joten meillä on aina ollut hevosia. Aivan nuoruudessani meillä oli vain ravureita, joita molemmat vanhempani valmensivat ja kilpailuttivat. Meillä on kotona ollut suhteellisen paljon hevosia ja vaihtuvuutta esiintyi, on ollut ravuria ja ratsua, siitosoreja ja –tammoja, pikkuvarsoja ja eläkeläisiä… Kaikkea maan ja taivaan väliltä!







Suomenhevostamma V.K.Liina vuonna 2007
Ensimmäisen oman ponini sain neljävuotiaana, kun isäni osti minulle shetlanninponiruuna V.V. Sakun (Saku). Sakun kanssa opettelin ratsastuksen alkeet sekä tutustuin myös ajamisen saloihin. Vuonna 2000 talliimme muutti connemaraponitamma Valpu, joka oli kaksivuotias ja käsittelemätön. Valpun kanssa sain ensikosketukseni hevosten ratsukouluttamiseen ja ongelmahevosten käsittelyyn. Ratsastustunnit aloitin vuonna 2001 Vesajärven ratsutallilla, jossa sain vankan pohjan ratsastukselleni. Vesajärvellä aloitin myös kilpailemisen esteratsastuksessa. Vuotta myöhemmin Valpu varsoi tammavarsa Fun Dunin eli Fannin ja myimme Sakun sen pitkäaikaiselle liikuttajalle. Vesajärveltä vaihdoin Sata-Hämeen Ratsastuskouluun vuonna 2005. Sata-Hämeellä kehityin huimaa vauhtia eteenpäin ja pääsin hyppäämään aktiivisesti. Samana sain myös elämäni hevosen V.K. Liinan eli Liinun. Liinu on ensimmäinen täysin omakouluttamani hevonen ja sen kanssa opin paljon hevosenomistajan elämästä. Liinu siirtyi vihreämmille niityille 26.12.2007 ja tätä seurasi puolen vuoden hevoseton tauko.

Connemaraponitamma Valpu vuonna 2008
Vuosina 2007-2009 ratsastin paljon isäni hevosia, jotka olivat pääosin ravureita. Näiden kanssa tein paljon ratsukoulutuksen pohjatyötä, satulaan totuttamista ja ratsastuksen alkeita. Lisäksi kävin ratsastamassa tuttujen hevosia ja kävin tunneilla Marian Tallilla sekä ratsastin satunnaisesti äitini ponilla Valpulla.








Suomenhevostamma Törmän Tiuku keväällä 2011
Kuva (c) Sari K
Syksyllä 2010 lähdin Virojoelle, Harjun Oppimiskeskukseen opiskelemaan hevosenhoitajaksi. Harjussa suoritin ensimmäisen vuoden ja palasin siellä takaisin ravikärryille pitkän tauon jälkeen. Kesällä 2011 kuitenkin totesin ettei teoriapohjainen opiskelu ole minua varten, joten lähdin hakemaan oppisopimuspaikkaa. Oppisopimuspaikka löytyi Hessi-tallilta Urjalasta. Hessillä pääsin tutustamaan valjakkoajoon ja pääsin toteuttamaan itseäni ratsastustuntien ohjaajana sekä opettamalla varsoja ajolle. Hessillä osallistuin aktiivisesti Rosali Kivitien kouluvalmennuksiin ja Anna Kärkkäisen estevalmennuksiin. Syksyllä 2012 sattuneen tapaturman takia kuitenkin keskeytin opintoni ja palasin kotiin kuntouttamaan itseäni ja pohtimaan tulevaisuutta. Hessillä olen kuitenkin käynyt aina välillä ajamassa Heidin hevosia ja osallistunut valjakkoharjoituskilpailuihin.
Suomenhevosori Turo-Teilori talvella 2012
Kuva (c) Heidi Sinda / www.hessitalli.fi